|
Mikä Nuva?
Nuorisovaltuusto seitsemäntoista nuoren muodostama ryhmä, joka toimii aina kahden vuoden kausissa. Ikää jäsenillä voi olla enintään 18 vuotta ja alaikäraja on 13 vuotta. Vammalan nuorisovaltuuston tämänhetkiset jäsenet ovat Sami Ristimäki, Noora Hilska, Ilmari Nurminen, Paavo Lahtinen, Emmi Sylander, Antti Salminen, Mikael Virtanen, Tomi Rinne, Arttu Reima, Miina Pullinen, Juha-Matti Haapakanni, Johanna Mustalahti, Alina Lehtonen, Jalmari Nurminen, Sampo Seppä, Juho Laurila sekä Liisa Laurila.
Nuorisovaltuustolla on myös edustajat eri lautakunnissa kuten vapaa-aikalautakunta, sekä kaupunginvaltuustossa. Nuorisovaltuusto toimii linkkinä nuorten ja päättäjien välillä. Nuoret tuovat esiin oman näkökulmansa asioiden ja päätösten valmisteluvaiheessa.
Nuorisovaltuustolla on oma määräraha, jolla se järjestää ja tukee nuorille järjestettäviä tapahtumia mm. bänditapahtumia, peli-iltoja, elokuvailtoja ja rinneiltoja.Tästä määrärahasta myönnetään myös avustuksia. Toiminnassa on mukana myös nuorisotoimenjohtaja Pertti Parkkinen, sekä nuorten osallisuushankkeen toimihenkilö Maija Koivu.
|
|
|
| |